02.03.2022

Helmikuun kuukausikatsaus

Helmikuun kuukausikatsaus

Tässä kuukausikatsauksessa tarkastellaan helmikuun tärkeimpiä kryptovaluutta-aiheisia uutisia ja syvennytään erityisesti pankkien kryptovaluuttasuunnitelmiin ja -näkemyksiin, uusiin kryptovaluuttaostoihin sekä Ukrainan päätökseen kerätä kryptovaluuttalahjoituksia.

              
Helmikuu kryptovaluuttamarkkinoilla

Kryptovaluuttojen hintaliikkeissä oli helmikuun aikana jonkin verran eroavaisuuksia. Northcrypton tarjoamista kryptovaluutoista parhaiten menestyivät markkina-arvoltaan kaksi suurinta kryptovaluuttaa eli Bitcoin ja Ethereum, joiden hinnat nousivat kuukauden aikana noin 12 ja 9 prosenttia. Näiden lisäksi kuukauden alkua korkeammalle päätyi Northcrypton tarjoamista kryptovaluutoista myös Litecoin, jonka hinta kohosi kuukauden aikana hieman alle viisi prosenttia. Muiden Northcrypton tarjoamien kryptovaluuttojen, eli Polygonin, Aaveen ja Chainlinkin, hinnat olivat laskussa helmikuun aikana. Polygonin hinta päätyi kuukauden lopussa vain hieman alemmaksi kuin kuukauden alussa, kun taas Aaveen ja Chainlinkin hinnat putosivat helmikuun aikana noin 7 ja 12 prosenttia.

Suuren varainhoitajan ja pankkien kryptovaluuttasuunnitelmat

Helmikuun aikana saatiin positiivisia kryptovaluutta-aiheisia uutisia liittyen maailman suurimpaan varainhoitajaan eli BlackRockiin. BlackRock valmistelee kryptovaluuttamedia CoinDeskin saamien tietojen mukaan kryptovaluuttojen kaupankäyntipalvelua. Tämän lisäksi BlackRock valmistelee asiakkailleen mahdollisuutta ottaa lainaa käyttämällä kryptovaluuttoja lainan vakuutena. BlackRock on maailmanlaajuisesti erittäin merkittävä toimija, sillä sen asiakkaisiin kuuluu muun muassa julkisia eläkejärjestelmiä, säätiöitä sekä valtioiden sijoitusrahastoja.

Puolestaan singaporelaisen noin 450 miljardin euron varoja hallinnoivan DBS-pankin toimitusjohtaja Piyush Gupta kertoi helmikuussa pankin kryptovaluuttasuunnitelmista. DBS aikoo tuoda Guptan mukaan kryptovaluuttojen kaupankäyntimahdollisuuden kaikkien asiakkaidensa saataville tämän vuoden aikana. Pankki toi kryptovaluuttojen kaupankäyntimahdollisuuden institutionaalisten sijoittajien saataville jo viime vuoden alussa.

Myös Etelä-Koreasta kuultiin positiivisia uutisia maan suurimpaan pankkiin, eli KB Bankiin, liittyen. KB Bank ilmoitti helmikuussa, että se oli muodostanut kryptovaluuttoihin keskittyvän komitean, joka auttaa pankkia julkaisemaan kryptovaluutta ETF:n ja kryptovaluuttoihin liittyviä johdannaistuotteita niin pian kuin mahdollista. KB Bankista on siis tulossa Etelä-Korean ensimmäinen pankki, joka tarjoaa kryptovaluuttoihin liittyviä sijoitustuotteita tavallisille sijoittajille.

Pankkien näkemykset kryptovaluutoista

Yhdysvaltojen suurin pankki, eli JPMorgan, julkaisi helmikuussa Bitcoinia koskevan analyysin. JPMorganin pitkän aikavälin Bitcoinin tavoitehinta oli analyysin perusteella 150 000 dollaria. Pankin mukaan Bitcoinin suurin tulevaisuuden haaste on sen volatiliteetti eli hintaheilunta, joka vaikuttaa negatiivisesti institutionaalisten toimijoiden mukaantuloon.

Puolestaan Yhdysvaltojen suurimpiin pankkeihin kuuluva Wells Fargo julkaisi helmikuussa kryptovaluuttojen potentiaalia käsittelevän raportin. Pankin raportin ensimmäinen päälöydös oli, että kryptovaluuttoja käyttävien henkilöiden määrä kasvaa tällä hetkellä nopeasti ympäri maailmaa. Wells Fargon toisen löydöksen mukaan kryptovaluutat näyttävät olevan nyt lähellä hyperadoptiovaihetta, jollainen internetillä oli 90-luvun keski- ja loppuvaiheilla.

Myös Saksan suurimman pankin, eli Deutsche Bankin, analyytikko Marion Laboure kommentoi kryptovaluuttoja ja erityisesti Bitcoinia sekä Ethereumia helmikuussa. Labouren mielestä Bitcoinista voisi mahdollisesti tulla tämän vuosisadan digitaalinen kulta. Laboure puhui myös positiiviseen sävyyn Ethereumista ja sen monista käyttötarkoituksista, kuten DeFi:stä ja NFT:istä.

Kryptovaluuttaostot

Suurpankkeihin liittyen saatiin myös kryptovaluuttojen ostamiseen liittyviä uutisia, kun yhdysvaltalaispankki Morgan Stanleyn rahastot ostivat lisää osuuksia Grayscalen Bitcoin-rahastosta (GBTC) vuoden 2021 neljännen vuosineljänneksen aikana. Useat Morgan Stanleyn rahastot lisäsivät omistuksiaan ja yhteensä rahastot ostivat lähes 50 miljoonan euron arvosta GBTC-osuuksia. Morgan Stanley on suurpankki, joka toimii yli 40 maassa ja jolla on yli 60 000 työntekijää. Grayscale on puolestaan johtava kryptovaluuttarahastojen tarjoaja, jonka rahastojen kohderyhmänä ovat erityisesti institutionaaliset sijoittajat.

Myös maailman suurimpiin tilintarkastus- ja konsulttiyrityksiin kuuluvan KPMG:n Kanadan maayhtiö ilmoitti helmikuussa ostaneensa bitcoinia ja Ethereumia. Sijoitusten koosta ei kerrottu tietoja julkisuuteen. KPMG perusteli sijoituspäätöstä uskolla institutionaalisten toimijoiden kasvavaan kiinnostukseen kryptovaluuttoja ja lohkoketjuteknologiaa kohtaan. KPMG on maailmanlaajuisestikin yhtiönä laajentanut viime aikoina kryptovaluuttoihin liittyvää liiketoimintaansa ja sillä on muun muassa kryptovaluuttoihin ja lohkoketjuteknologiaan erikoistunut yksikkö.

Puolestaan yhdysvaltalaisen logistiikka- ja toimitusketjuyritys Flexportin toimitusjohtaja Ryan Peterson kertoi aivan helmikuun lopussa yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitterissä, että osa yrityksen noin 1,5 miljardin euron taseesta on sijoitettuna bitcoiniin. Flexport on maailmanlaajuisesti toimiva yli seitsemän miljardin euron arvoiseksi arvotettu yritys.

Näiden lisäksi myös Business intelligence -ratkaisuja, pilvipohjaisia palveluita ja mobiiliohjelmistoja tarjoava yhdysvaltalaisyritys MicroStrategy osti lisää bitcoinia helmikuussa. MicroStrategy osti hieman yli 20 miljoonalla eurolla 660 bitcoinia. Tämän oston jälkeen MicroStrategy omistaa yhteensä yli 125 000 bitcoinia ja näiden omistusten arvo oli kuukauden lopussa lähes 5 miljardia euroa.

Ukraina alkoi keräämään kryptovaluuttalahjoituksia

Sotatilanteesta kärsivä Ukraina alkoi kerätä helmikuun lopulla lahjoituksia kryptovaluutoissa. Ukrainan valtio ilmoitti Twitterissä Bitcoin- ja Ethereum-osoitteet, joiden kautta voi auttaa lähettämällä bitcoinia, Ethereumia ja USDT-stablecoinia. Ukrainan ilmoitus levisi Twitterissä erittäin nopeasti ja kuukauden lopussa osoitteisiin oli tehty noin seitsemän miljoonan euron arvosta bitcoin-lahjoituksia ja noin kuuden miljoonan euron arvosta Ethereum- ja USDT-lahjoituksia. Ennen Ukrainan ilmoitusta valtiota oli mahdollista auttaa erilaisten organisaatioiden kautta. Näistä organisaatioista esimerkiksi savelife.in.ua-osoitteen takana toimiva organisaatio hyväksyi bitcoin-lahjoitukset ja tätä kautta Ukrainalle oli lahjoitettu kuukauden lopussa noin 7,5 miljoonan euron arvosta bitcoinia.

Yhteenveto

Kryptovaluuttojen kasvaneesta maailmanlaajuisesta kysynnästä kertovat maailman suurimman varainhoitajan ja kahden suurpankin suunnitelmat tarjota asiakkailleen lähitulevaisuudessa kryptovaluuttojen kaupankäyntipalveluita tai kryptovaluuttoihin liittyviä sijoitustuotteita. Asiakkaiden lisäksi myös pankkien kiinnostus kryptovaluuttoja kohtaan on kasvanut, mistä osoituksena ovat muun muassa useiden suurpankkien julkaisemat kryptovaluuttoja käsittelevät raportit. Nämä pankit tunnistavat raporttien perusteella myös selkeästi kryptovaluuttojen tulevaisuuden potentiaalin. Uskosta kryptovaluuttojen tulevaisuuden potentiaaliin kertovat myös Morgan Stanleyn rahastojen, KPMG Kanadan, Flexportin ja MicroStrategyn kryptovaluuttoihin liittyvät ostot. Ukrainan päätös kerätä kryptovaluuttalahjoituksia sotatilanteessa on puolestaan osoitus kryptovaluuttojen maailmanlaajuisesta toimivuudesta, nopeudesta ja sensuroimattomuudesta joukkorahoitustarkoituksessa.

Ville Viitaharju Kryptovaluutta-asiantuntija
Share the post:
Last updated: 10.02.2023 09:18
European Regional Development Fund Leverage from the EU