04.11.2020

Blogi: Kryptovaluutat ja sijoittajan yleisimmät virheet

Blogi: Kryptovaluutat ja sijoittajan yleisimmät virheet

Yhä useammat ihmiset ovat kiinnostuneet kryptovaluuttoihin sijoittamisesta. Kryptovaluutoissa sijoittajia houkuttelevat etenkin kryptovaluuttojen vallankumouksellinen teknologia ja mahdollisuus päästä sijoittamaan täysin uudenlaiseen sijoituskohteeseen. Vaikka kaikki sijoittajat tekevätkin virheitä, niin jotkin virheet ovat kuitenkin toisia virheitä helpommin vältettävissä. Tämä kirjoitus listaa sijoittajan yleisimmät virheet ja kertoo, kuinka nämä virheet on mahdollista välttää.

              
Puutteelliset tiedot

Yksi yleisimmistä virheistä, joihin kryptovaluuttoihin sijoittaneet sortuvat on sijoittamisen aloittaminen puutteellisin tiedoin. Kryptovaluuttoihin sijoittaminen on tänä päivänä erittäin helppoa ja kuka tahansa pystyy aloittamaan sijoittamisen suhteellisen pienellä vaivalla. Kuten kaikissa muissakin sijoitusmuodoissa, niin myös kryptovaluutoissa on äärimmäisen tärkeää perehtyä sijoituskohteeseen ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Suurin osa kryptovaluuttoihin sijoittavista ostaa ensimmäisenä kryptovaluuttanaan bitcoinia. Bitcoin on maailman tunnetuin ja vanhin kryptovaluutta. Parhaiten Bitcoiniin ja sen toimintaan pääset perehtymään tästä.

Kryptovaluuttoihin sijoittaminen eroaa monin tavoin perinteisistä sijoitusmuodoista, kuten osakesijoittamisesta. Kryptovaluuttojen taustalla vaikuttaa vallankumouksellinen lohkoketjuteknologia, joka on jokaisen kryptovaluutan selkäranka. Lohkoketjuteknologian ymmärtäminen auttaa ymmärtämään myös kryptovaluuttojen toimintaperiaatteen.

Hyvät pohjatiedot mahdollistavat itsenäisten päätösten tekemisen. Valitettavan usein sijoittajat tekevät sijoituspäätöksiä muiden antamien vinkkien perusteella. Mikäli pohjatiedot aiheesta ovat kunnossa, niin osaa suhtautua myös toisten ihmisten antamiin vinkkeihin eri näkökulmasta. Toisten ihmisten mielipiteet eivät saa ikinä olla välittömiä osto- tai myyntisignaaleja.

Halpojen hintojen harha

Kryptovaluuttojen hintoihin vaikuttavat monet eri asiat. Yksi hintoihin eniten vaikuttavista asioista on kierrossa olevien kryptovaluuttojen määrä. Kryptovaluutan hinta on tyypillisesti sitä halvempi, mitä enemmän kyseistä kryptovaluuttaa on kierrossa. Yksittäisen kryptovaluutan hinnalla ei siis ole käytännössä mitään väliä. Hinnan sijasta kannattaakin katsoa ennemmin kyseisen kryptovaluutan markkina-arvoa. Kryptovaluuttojen markkina-arvoja pääsee tarkastelemaan suositulla Coinmarketcap -sivustolla.

Pelkästään hintaa katsomalla ei voi siis sanoa onko kryptovaluutta halpa vai kallis. Halvan yksikköhinnan omaavilla kryptovaluutoilla voi olla paljon korkeampi markkina-arvo kuin hieman kalliimman yksikköhinnan kryptovaluutoilla. Halpa hinta ei siis suoraan kerro sitä, minkälainen nousupotentiaali kryptovaluutalla on.

FOMO

FOMO on lyhenne englanninkielisistä sanoista Fear Of Missing Out. Kryptovaluuttojen tapauksessa FOMO tarkoittaa sitä, että sijoittaja ei missään tapauksessa halua jäädä pois kryptovaluuttojen mahdollistamista tuotoista. Kryptovaluuttoja on vain yksinkertaisesti pakko hankkia, sillä kaikki ihmiset tuntuvat rikastuvan niillä. Tämä on äärimmäisen huono lähtökohta mille tahansa sijoitustoiminnalle. Helppoa rahaa ei ole olemassakaan, eikä kryptovaluuttoihin sijoittaminen tarkoita automaattisesti huimia voittoja.

Yksi sijoittajan yleisimmistä virheistä on ostaa kryptovaluuttoja suurten tuottojen toivossa silloin kun markkinat ovat ylikuumentuneet (hinnat ovat korkealla) ja myydä ostamansa kryptovaluutat silloin kun niiden arvo on vain murto-osan ostohetken arvosta.

FOMO on inhimillinen tunnereaktio, joka johtaa helposti epärationaalisiin päätöksiin. Parhaimpaan lopputulokseen sijoittamisessa pääsee silloin kun sijoituspäätökset perustuvat tunteiden sijasta järkeen.

Paniikkimyynti

Voimakkaat kurssivaihtelut ovat tyypillisiä kryptovaluuttamarkkinoilla. Kryptovaluuttoihin sijoittaneen ei kuitenkaan kannata pelästyä voimakastakaan kurssivaihtelua. Kryptovaluuttojen volatiliteetti on huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi osakkeilla, joten kurssien suuret vaihtelut ovat arkipäivää.

Helpoin tapa välttää paniikkimyyntejä on perehtyä tarkasti kryptovaluuttoihin ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kryptovaluuttoihin sijoitettaessa oman taustatutkimuksen rooli on todella suuri. Mikäli on perillä sijoittamastaan kryptovaluutasta ja tietää sen olevan pitkällä tähtäimellä erinomainen sijoitus, niin lyhyiden kurssivaihteluiden ei pitäisi aiheuttaa paniikkimyyntejä.

Ostojen ja myyntien huono ajoitus

Ennen sijoitustoiminnan aloittamista kannattaa ehdottomasti hankkia riittävät pohjatiedot kryptovaluutoista ja selvittää itse, milloin on paras hetki hankkia kryptovaluuttoja. Ostojen oikea-aikainen ajoittaminen on äärimmäisen tärkeää. Markkinoiden ylikuumenemisen ja kurssien nousun myötä muuttuu myös tuottojen tekeminen erittäin haastavaksi. Paras tuotto on aina mahdollista saavuttaa ostamalla kurssien ollessa pohjilla.

Ostojen ajoittamisen lisäksi myös myyntien ajoittaminen oikeaan hetkeen on äärimmäisen tärkeää. Sijoittajien on mahdollista tehdä virheitä myös kurssien noustessa rajusti. Nousut ja laskut tapahtuvat tyypillisesti sykleissä. Mikäli omistamasi kryptovaluutta nousee rajusti, niin miten toimit? Tämä on kysymys, johon monet sijoittajat ovat varmasti törmänneet.

Valitettavan moni sijoittaja ajoittaa ostot ja myynnit väärin. Myyntien oikea-aikaisessa ajoittamisessa kuvaan astuu tyypillisesti mukaan ahneus. Monet odottavat saavansa entistäkin huimempia voittoja ja pitävät kynsin hampain kiinni omistuksistaan. Lopulta tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa kurssihuiput on jo saavutettu ja kurssit ovat kääntyneet laskuun. Tämänkaltaiset tilanteet on mahdollista välttää laatimalla oma sijoitussuunnitelma ja noudattamalla sitä.

Yhteenveto

Tekstin tarkoituksena oli listata kryptovaluuttoihin sijoittaneiden yleisimpiä virheitä ja kertoa kuinka nämä virheet on mahdollista välttää. Sijoittajien yleisimmät virheet ovat:

Puutteelliset tiedot

Halpojen hintojen harha

FOMO

Paniikkimyynti

Ostojen ja myyntien huono ajoitus

Jokaisen on hyvä muistaa, että kaikki sijoittajat tekevät virheitä. Virheen tapahtuessa tärkeintä on tunnistaa se ja ottaa siitä opiksi. Mikäli tehdystä virheestä ei osaa ottaa opiksi, niin suurella todennäköisyydellä toistaa saman virheen useamman kerran.

Mikko Soon Kryptovaluutta-asiantuntija, jolla on useiden vuosien kokemus kryptovaluutoista.
Share the post:
Last updated: 13.05.2022 13:04
European Regional Development Fund Leverage from the EU